Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Lentopallo palaa juurilleen Pieksämäelle

Lentopallo palaa juurilleen Pieksämäelle

 

Joulukuun ensimmäisenä päivänä koetaan jälleen jotain uutta, kuten Savo Volleyn kanssa on ollut yleensä tapana.

Lentopalloa toki pelataan, ja vastustajaksi saapuu Vantaa Ducks. Siinä ei ole mitään uutta - Ducks on kohdattu kauden aikana jo kahdesti, ja kummallakin kerralla Savo Volley otti puhtaan 3-0 -voiton. Savolaiset lähtevät tähänkin otteluun selkeinä ennakkosuosikkeina.

Mutta se ympäristö, missä pelataan.

Peliareenana toimivan tilan rakentaminen aloitettiin vuonna 1890 ja sitä laajennettiin ja muokattiin vuoteen 1955 saakka.

Aktiiviaikoina hallista kuului kalketta, kilinää, puuskutusta, työn ääniä. Hallissa huollettiin ja korjattiin monta Ukko-Pekkaa, Hurua ja Lättähattua, kun alueella toimi VR:n varikko.

Varikon toiminta Veturitalleilla loppui 1980-luvun lopulla, ja viime vuosina kiinteistö on alkanut elää uutta elämää näyttelyineen, konsertteineen, messuineen.

Lentopalloakin Veturitalleilla on aiemmin kokeiltu, mutta Mestaruusliigan tasoista mittelöä siellä ei ole aiemmin nähty. Tapahtuma on varmasti eksoottinen ja näkemisen arvoinen.

Paikalle odotetaan tallin täydeltä katsojia. Pieksämäkeläinen lentopallolegenda REINO KOSONEN on kutsunut tilaisuuteen takavuosien Pieksämäen NMKY:n tähtiä - mukaan ovat tulossa ainakin JOUNI PARKKALI, AHTI TOIVANEN, PEKKA LIUKKONEN, JOUKO JUVONEN… porukka, josta varmasti saisi vieläkin kilpailukykyisen joukkueen kentälle.

Ottelu Savo Volley - Vantaa Ducks alkaa Pieksämäen Veturitalleilla lauantaina joulukuun ensimmäisenä päivänä kello 16. Ovet ottelutapahtumaan avataan kello 14.30.

Savo Volleyn tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle




Savo Volley palaa parin viikon harjoittelutauolta

Savo Volley palaa parin viikon harjoittelutauolta

Savo Volley pelaa kauden kolmannen ottelunsa lauantaina 4. päivänä marraskuuta. Suonenjoella kello 17 alkavassa ottelussa vastustajaksi saapuu TUTO Volley Turusta.

Lue lisää
Savo Volleyn paluu liigapeleihin sujui mallikkaasti

Savo Volleyn paluu liigapeleihin sujui mallikkaasti

Keskipelaaja Tommi Siirilä oli vahvassa vedossa, kun Savo Volley pelasi ensimmäisen Mestaruusliigan pelinsä liki kahteen kuukauteen. Raision Loimu kaatui kotihallissaan puhtaasti 0-3.

Lue lisää
Savo Volley ja Pielaveden Sampo virittelivät koneistojaan harjoitusottelussa

Savo Volley ja Pielaveden Sampo virittelivät koneistojaan harjoitusottelussa

Savo Volley katkaisi pitkän ottelutaukonsa pelaamalla harjoitusottelun Pielaveden liikuntahallilla Pielaveden Sampoa vastaan.

Lue lisää
Savo Volley selvitti tiensä Suomen cupin Final Four –turnaukseen

Savo Volley selvitti tiensä Suomen cupin Final Four –turnaukseen

Ykkössarjan kärkijoukkue TuTo Volley vei savolaisilta yhden erän, mutta lopulta voittajasta ei ollut epäselvyyttä.

Lue lisää
Savo Volley syttyi kunnolla taistelemaan vasta kolmannessa erässä

Savo Volley syttyi kunnolla taistelemaan vasta kolmannessa erässä

Kaikki putket loppuvat aikanaan - nyt loppui Savo Volleyn voittokulku Mestaruusliigassa. Savolaisten kymmenes ottelu päättyi Sastamalassa kotijoukkueen voittolukuihin 3-0.

Lue lisää
Akaa-Volley - Savo Volley pelataan 26.2.2021

Akaa-Volley - Savo Volley pelataan 26.2.2021

Koronapandemian vuoksi siirretty Akaa-Volley - Savo Volley -peli pelataan perjantaina 26. päivänä helmikuuta 2021 Toijalan monitoimitalolla.

Lue lisää