Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Savo Volleylla edessä runkosarjan toiseksi viimeinen kotiottelu

Savo Volleylla edessä runkosarjan toiseksi viimeinen kotiottelu


Kiuruveden halli ei ole pelaajille aivan vieras, sillä joukkue on kuluvalla kaudella kahdella Kokkolan reissulla pysähtynyt matkan varrella Kiuruvedelle harjoittelemaan. Aiempina vuosina Pielaveden Sampo on pelannut Mestaruusliigaa Kiuruvedellä, joten halli on pelillisestikin tuttu päävalmentaja Jukka Tuoviselle ja osalle pelaajista.
- Paikkakunnalta löytyy lentopallokulttuuria, ja Kiuruvedellä on yleisö ollut aina erittäin hyvin mukana peleissä, toteaa Tuovinen.
 
Lauantain vastustaja Tiikerit on saanut riveihinsä viime kohtaamisten jälkeen kovan vahvistuksen, kun maajoukkuepelaaja Niklas Seppänen on palannut ulkomailta entiseen seuraansa. Seppänen on ollut pitkään loukkaantuneena, mutta on nyt täydessä pelikunnossa.
- Nikke on hyvässä kunnossa, ja vahvistaa Tiikereiden yleispelaajaosastoa, mihin joukkueella on nyt vaihtoehtojakin, sanoo valmentaja Tuovinen.
 - Tiikereiden esitys koti- ja vieraskentällä on vaihdellut varsin paljon. Edellisen pelin hävisimme heille, ja saamme tästä pelistä hyvin pontta runkosarjan viimeisille peleille, sanoo Tuovinen.
  
Tuovisen omien suojattien vireystila on hyvä. Lauantain ottelun kokoonpano on vielä epävarma. Edellisistä peleistä polvioperaation jälkeen pois ollut Severi Savonsalmi toipuu hyvää vauhtia, ja on jo ollut joukkueen mukana lajiharjoituksissa.
Jukka Lehtonen puolestaan oli jo edellisessä pelissä Loimua vastaan kentällä noin puolet ottelusta, joten valmentaja Tuovisella riittää pohdittavaa, peluuttaako hän hakkuri Eetu Häyristä edelleen keskitorjujana, kuten kolmessa edellisessä pelissä.
 
Savo Volleyllä on jäljellä runkosarjaa viiden ottelun verran. Se on sarjataulukossa kolmantena kuusi pistettä sarjakakkonen Hurrikaania jäljessä (Hurrikaanilla yksi ottelu vähemmän pelattuna) ja viisi pistettä sarjanelonen Ettaa edellä (Ettalla yksi ottelu enemmän pelattuna).
- Kolmas sija ei missään nimessä ole vielä plakkarissa, se täytyy ottaa pelaamalla. Etta tulee kovaa takaa, ja meillä on vaikea loppuohjelma, pohtii valmentaja Tuovinen.
- Nappisuorituksella tosin kakkossijakin on vielä täysin mahdollinen.
Tuovisen arviot loppukauden vaikeudesta ja mahdollisesta kakkossijasta pitävät todellakin paikkansa: Savo Volley kohtaa viimeisissä peleissä kaksi kertaa Hurrikaanin ja kertaalleen VaLePan. Ottelut ovat vaikeita mutta silti voitettavissa olevia, ja voitot niistä nostaisivat savolaisia reilusti kohti kakkossijaa.

Lauantaina 16. helmikuuta kello 17 vastaan asettuu Kokkolan Tiikerit.

Savo Volleyn tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle




Savo Volley palaa parin viikon harjoittelutauolta

Savo Volley palaa parin viikon harjoittelutauolta

Savo Volley pelaa kauden kolmannen ottelunsa lauantaina 4. päivänä marraskuuta. Suonenjoella kello 17 alkavassa ottelussa vastustajaksi saapuu TUTO Volley Turusta.

Lue lisää
Savo Volleyn paluu liigapeleihin sujui mallikkaasti

Savo Volleyn paluu liigapeleihin sujui mallikkaasti

Keskipelaaja Tommi Siirilä oli vahvassa vedossa, kun Savo Volley pelasi ensimmäisen Mestaruusliigan pelinsä liki kahteen kuukauteen. Raision Loimu kaatui kotihallissaan puhtaasti 0-3.

Lue lisää
Savo Volley ja Pielaveden Sampo virittelivät koneistojaan harjoitusottelussa

Savo Volley ja Pielaveden Sampo virittelivät koneistojaan harjoitusottelussa

Savo Volley katkaisi pitkän ottelutaukonsa pelaamalla harjoitusottelun Pielaveden liikuntahallilla Pielaveden Sampoa vastaan.

Lue lisää
Savo Volley selvitti tiensä Suomen cupin Final Four –turnaukseen

Savo Volley selvitti tiensä Suomen cupin Final Four –turnaukseen

Ykkössarjan kärkijoukkue TuTo Volley vei savolaisilta yhden erän, mutta lopulta voittajasta ei ollut epäselvyyttä.

Lue lisää
Savo Volley syttyi kunnolla taistelemaan vasta kolmannessa erässä

Savo Volley syttyi kunnolla taistelemaan vasta kolmannessa erässä

Kaikki putket loppuvat aikanaan - nyt loppui Savo Volleyn voittokulku Mestaruusliigassa. Savolaisten kymmenes ottelu päättyi Sastamalassa kotijoukkueen voittolukuihin 3-0.

Lue lisää
Akaa-Volley - Savo Volley pelataan 26.2.2021

Akaa-Volley - Savo Volley pelataan 26.2.2021

Koronapandemian vuoksi siirretty Akaa-Volley - Savo Volley -peli pelataan perjantaina 26. päivänä helmikuuta 2021 Toijalan monitoimitalolla.

Lue lisää